Noin 11:50 saavuin Areenan kentälle johtavien ovien eteen. Oli kylmä eikä paistava aurinko suonut lämpöään jonottelijoille. Maa oli märkä sateesta, joten tyhjä muovipussi sai kelvata istuimesta. Koko päälle seitsemän tunnin odotus tuntui sillä hetkellä tuskaiselta, mutta näin jälkeenpäin katsoen se oli kaiken arvoista. Joskus kahdentoista ja yhden aikoihin ilmestyivät aidat erottelemaan jonot.
Enpä olisi sillä hetkellä kuvitellut, että aika todella saattaisi kulua. Permantopaikan ostaneita valui paikalle koko ajan. Jossain soi musiikkikin.
Jo paria tuntia ennen ovien aukaisemista ihmiset eivät enää jaksaneet olla paikallaan, vaan nousivat seisomaan. Malttamaton ja odottava tunnelma vahvistui aina vain, kun kello lähestyi puolta seitsemää. Itse en lähinnä voinut käsittää, että lähes seitsemän tuntia oli kulunut ja keikkaan oli enää vaivaiset kolme tuntia.
Viimein, vihdoin ja viimein ovet aukeavat ja laukkujen ja lippujen tarkastajat tulevat esille. Heillekin osoitetaan suosiota ja oli heilläkin hommaa saada naisvaltainen fanijoukko pysymään aisoissa. Jokapuolelta ihmiset työnsivät minua eteenpäin ja se tuntui jokseenkin ahdistavalta. Muutamien minuuttien kuluttua minäkin ajaudun laukun tarkastukseen ja sitä kautta lippujen tarkastajalle. Siitä se sitten lähti.
Järjestyksenvalvojien "ei saa juosta"-huudoista huolimatta ihmiset rientävät heti ensimmäisen jonon hännille. Ensimmäiseltä jonolta minut ajetaan toiselle, koska ensimmäisessä oli jo tarpeeksi porukkaa. Lopulta oman paikkani löydettyä alkoi uusi odotus. Koska päästään kentälle?
Sekin aika tuli ja ensin ravattiin loputtomat portaat alas ja lopulta kirmattiin niin eteen kuin päästiin. Kyllä odotus kannatti, pääsin nimittäin toiseen riviin. Siitä oli niin hyvä näkymä lavalle, että harmittaa todella paljon, kun jätin kameran kotiin.
Lämmittelijä, George Nozuka, aloitteli kahdeksan aikoihin, kun Bäkkärien oma Howie oli ensin esitellyt hänet ja Howie oli ilmeisesti hänen managerinsa, jos oikein olen ymmärtänyt. Itse en kauheasti välittänyt hänen musiikistaan ja vaikka olin niitä kuunnellut myspacesta aikaisemmin, eivät ne livenäkään kolahtanut. Lämmittelijäksi häntä ei voinut oikein kutsua, kylmentäjäksi ehkä enemmänkin. Paitakin lensi pois, ja se ehkä teki jonkinlaisen vaikutuksen yleisöön. Minua se lähinnä ällötti, vaikka täytyy myöntää, että ei se niin kauheasti olisi haitannut, jos asialla olisi ollut joku Bäkkärien jätkä...
Tiukan odottelun jälkeen alkoi tulla päätähtienkin aika. Tunnelma oli aivan mieletön: aalto kiersi monta kierrosta, tömistelyt kuuluivat hurjana ja yleisö huusi Backstreet Boys! Backstreet Boys!
Ja viimein. Valot sammuivat. Tutun nyrkkeilybiisi Eye of the Tigerin jymähtelyt kaikuvat. Verhojen takaa näki Nick Carterin, Brian Littrelin, A.J McLeanin ja Howie Doroughin hahmot. Yleisö meinasi revetä liitoksistaan.
Ja repesikin, kun ehkä maailman kaikkeuden karismaattisimmat ja hurmaavimmat herrat lopulta ilmestyivät nyrkkeilykehään.
Ensimmäisenä kuulimme superjättibiisin Larger than Life. Se oli kyllä todella tajunnanräjäyttävä kappale ja ehdottomasti BSBn parhaimmistoa. Koko yleisö oli täysillä mukana, lauloi mukana ja kiljui kurkkuaan käheäksi. Seuraavana kuultiin Black&Bluelta vanha biisi Everyone, joka oli kyllä täysi yllätys settilistassa. Se oli todella mahtava, kuulosti miljoona kertaa paremmalta livenä kuin levyltä. Täydentämään täydellistä alkua oli vielä uusi kappale Any Other Way. Viimeistään sen jälkeen yleisö oli täysin lämmennyt eikä moni keikka ole koskaan saanut täydellisempää alkua.
Näiden jälkeen meno vähän rauhoittui ja kuultiin lisää uudempaa materiaalia, eli You Can Let Go ja Unmistakable. Molemmat olivat minusta ainakin ihania, mutta luulen jälkimmäisen vievän voiton. Anytime, anywhere, any place/You could be anyone today/Maybe I will recognize you on a crowded street/Maybe you'll take me by surprise/Will you be the one I had in mind?/There will come a day/When you'll walk out of my dreams/Face to face/Like I'm imagining/Baby how can I be sure/That you're the one I'm waiting for/Will you be Unmistakable? Oih, tämä tyttö on myyty!
Tämän jälkeen kuultiin biisi, jonka kaikki noin 98 % varmuudella tietävät. Kyseessa oli tietysti I Want It That Way ja koko Areena lauloi mukana. Ei varmasti ollut montaa, joka ei olisi sanoja tuntenut. Tell me why/Ain't nothin' but a heartache/Tell me why/Ain't nothin' but a mistake/Tell me why/I never wanna hear you say/I want it that way
Sen jälkeen jatkettiin Howien soololla, joka oli latinotyylinen She's the Sun. Ei se kauhean kummoinen biisi ollut, mutta minä tykkäsin siitä silti. Eikä ainakaan Howien jäsenet ole ollenkaan kangistuneet! Siitä seurasi sitten kaikkien suosikki ja kyyneleet silmiin nostava Show me the meaning of being lonely. Pojat muistelivat ja pelasivat pokeria biisin aikana. Hienosti toimiva ja kaunis kappale, ehdottomasti omia suosikkeja. Kaunis ja kaihoisa More That That oli seuraavana vuorossa ja se esitettiin tyylikkäästi jakkaroilla istuen. Tykkäsin tästä myös paljon. Sitten oli jällein uutta materiaalia, viimeisimmän levyn toinen single Helpless When She Smiles ja Trouble Is. Lavasteissa ei ollut näidenkään jälkeen muutosta.
Edellisen levyn ensimmäinen single Incomplete sai taas yleisön kunnolla ääneen. Siitä seurasi taas soolo, eli A.J:n mahtava Drive By Love. Se oli kyllä todella upea biisi ja sai minut heti päättämään, että AJ:n soololevy on ostettava. Lisää sooloa kuultiin senkin jälkeen, eli Nickin rumpusoolo Satisfaction. Se olisi muuten toiminut hyvänä lämmittelybiisinä, yleisö oli todella mukana tämänkin aikana. Panic rullasi seuraavana eteenpäin ja tämä oli kyllä ihan sairaan makee esitys myös koreografioineen. You're always walking away/One step and everything's over/And you're running back to me/You say I let you down/Baby take me in or just take me out/I'm already dead. Yhtä helmi biisi kuin alussa soinut Any Other Way.
Sooloilla jatkettiin siinä, eli seuraavana oli vuorossa Nickin soolo I Got You/Blow Your Mind. Ne olivat jo Nickin muutama vuosi takaperin julkaisemalta levyltä Now or Never, eli niitä oli tullut jo enemmän kuunneltua. Tästä seurasi biiseissä taas vanhempaa tuotantoa, eli Quit Playing Games With My Heart, As Long As You Love Me, All I Have To Give ja I'll Never Break Your Heart. Oli kyllä todella upeaa, kun he vielä esittivät nämä vanhat hitit. Varsinkin viimeinen saa varmasti vanhempienkin fanien sydämet sulamaan ja minun sydämeni oli ainakin valloitettu näin kappaleiden jälkeen. Oma suosikkini oli All I Have To Give ja sen vanhakunnon hattutanssi, voih! I don't know what he does to make you cry/but I'll be there to make you smile/I don't have a fancy car/to get to you I'd walk a thousand miles/I don't care if he buys you nice things/Does his gifts come from the heart? - I don't know.../But if you were my girl.../I'd make it so we'd never be apart/But my love is all I have to give/Without you I don't think I can live/I wish I could give the world to you... but/Love is all I have to give
Ensimmäinen sinkkulohkaisu uudelta albumilta Inconsolable oli varmasti tutuin uusimmista biiseistä. Se on yksi suurimmista suosikeistani uudelta levyltä ja tämä esitys painui mieleen.. Brianin soolo Welcome Home oli saman nimiseltä albumiltaan julkaistu biisi ja oli myös varmasti tutuimpia sooloista. Brianin soololevy on siis pari vuotta sitten ilmestynyt. Tämä oli kyllä soolojen parhaimmistoa, ennen varsinaista biisiä Brian ironisoi bändin historiaa ja hauskuutti yleisöä. Todella suloinen ja persoonallinen esitys!
Keikka lähestyi jo huolestuttavasti loppua, mutta herrat veivät hienosti ajatukset siitäkin pois. Seuraavana soi Millennium-albumilta julkaistu The One, ja sen jälkeen uusi biisi Treat Me Right ja Black&Bluelta The Call, joka oli edellisella kiertueella aloitusbiisi. Tällä kertaa siitä tehty versio ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta yhtä nappaava kuin aina.
Ja lopuksi seurasi varsinainen räjähdys, kun tuttuakin tutumman Everybodyn alkutahdit kajahtivat ilmoille. Tunnelmakin oli täysin sen mukainen ja yleisö lauloi minkä kurkustansa lähti ja tietysti hypittiin ja pompittiin täysillä mukana. Jätkät saivat joka ikisen mukaan eikä kukaan kerta kaikkiaan vain pystynyt olemaan paikoillaan. Oh my god we're back again/Brothers sisters everybody sing/Gonna bring the flavour/Show you how/Gotta a question for you/Better answer now/Am I original/Yeah/Am I the only one/Yeah/Am I sexual/Yeah/Am I everything you need/You better rock your body now.
Sen jälkeen iski se kauhea tunne: Oliko tämä nyt todella tässä? Ei tietenkään, yleisö huusi jätkät takaisin lavalle. Kyyneleet nousivat silmiin, kun he esittivät vielä encorena haikean ja yhden kauneimman biisin maailmassa, Shape of My Heart. Kaihoisa tunne valtasi jokaisen eikä Areenalta lähtö sen jälkeen ollut helppoa...
MAHTAVAA! TÄYDELLISTÄ! Keikka oli ehdottomasti parhaimpia missä olen koko pienen elämäni aikana käynyt. Koko yleisö oli alusta alkaen täysillä mukana ja kundien esitys todella piti tunnelman yllä. Ja täytyy kyllä todella sanoa, että nämä herrat osaavat hommansa eikä keikasta jäänyt mieleen moitteen sanaa. Kiitos, KIIITOOS! Seuraavaa keikkaa odotellessa!
So everybody, everywhere
Don't be afraid, don't have no fear
Gonna tell the world, make it understand
As long as there'll be music we'll be coming back again
sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)